Vaihtuvat näyttelyt
100 vuotta – litit, latit ja kruunut
Maarjamäe loss
100 vuotta – litit, latit ja kruunut
15.6 - 10.12.2023

Latvian ja Liettuan oman rahan latin ja litin käyttöönotosta tuli viime vuonna kuluneeksi sata vuotta. Viron kruunu otettiin käyttöön hiukan myöhemmin, mutta meillä on syytä juhlia kuitenkin sitä, että on kulunut 30 vuotta kruunun uudelleen käyttöön ottamisesta, joka tapahtui vuonna 1992. Kruunut, litit ja latit ovat siirtyneet jo historiaan, mutta omalla rahalla on silti suuri merkitys kaikille kolmelle Baltian maalle.

Näiden kansallisvaluuttojen muistoksi kolmen maan museoiden yhteisvoimin järjestettiin suurnäyttely “100 vuotta – litit, latit ja kruunut”, joka avattiin syksyllä 2022 Vilnassa. Vilnasta näyttely siirtyi ensin Riikaan ja nyt vuorossa on Tallinna, jossa näyttely avautuu 15. kesäkuuta ja on avoinna aina 10. joulukuuta 2023 saakka.

Näyttely johdattelee vieraat kaikkiin kolmeen Baltian maahan ja kahteen eri aikakauteen, jolloin nämä maat jakoivat samankaltaisen poliittisen, rahataloudellisen ja ideologisen kohtalon. Oman valuutan käyttöönotto ja käyttöön palauttaminen eteni samalla tavalla kaikissa Baltian maissa, mikä myös herättää samankaltaisia kysymyksiä, kuten miten kansalliset valuutat alun perin luotiin, missä ja miten setelit ja kolikot valmistettiin, mitä itsenäiset valtiot halusivat oman valuuttansa kertovan muulle maailmalle ja millaiset olivat omaan valuuttaan liittyvät tärkeät arvot ja olisiko ehkä voitu valita myös jokin muu vaihtoehto, eli olisivatko valuuttojen nimet ja toteutukset voineet olla toisenlaiset? Ja viimeinen sekä jossain määrin ehkä nostalginenkin kysymys siitä, ovatko kansalliset valuutat tulleet tiensä päähän? Vastaukset näihin kysymyksiin valottavat oman valuutan monitahoista historiallista, poliittista, taloudellista, kulttuurista ja ideologista sekä taiteellista merkitystä.

Näyttelyssä on yhteensä satoja esineitä kaikkien kolmen Baltian maan museoista, arkistoista sekä yksityiskokoelmista. Osa esineistöstä on esillä ensimmäistä kertaa. Näyttely soveltuu sekä alalla työskenteleville, koululaisille että kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Kuraattorit: Dalia Grimalauskaitė (Liettuan kansallismuseo), Mārtiņš Vāveris,
Dr. Kristīne Ducmane (Latvian kansallismuseo) Ivar Leimus (Viron historiallinen museo), Siiri Ries, Maie Uustalu (Viron keskuspankin museo)

Alkuperäinen suunnittelu: Jurga Karosaitė

Viron näyttelyn graafinen suunnittelu: Kätlin Tischler-Süld (Viron historiallinen museo)

Suunnittelija: Aime Andresson (Viron historiallinen museo)

Arkkitehtoninen suunnittelu: Sandra Šlepikaitė, Giedrė Narbutienė

Näyttelyesineiden valmistelu: Ann Aaresild, Vahur Lõhmus, Theodora Kormpaki, Liisu Ristal (Viron historiallinen museo)

Näyttelyn toteutus: Koit Annus, Riho Ints (Viron historiallinen museo)

Projektipäällikkö: Triin Kerge (Viron historiallinen museo)

Opetusohjelma: Minna Lahtvee (Viron historiallinen museo)

Viestintä ja markkinointi: Helene Tedre, Krista Arro, Margus Sass (Viron historiallinen museo)

Käännökset: Epp Aareleid

Painatus: Kätlin Piht (Digiprint)

Kiitämme: Sirli Oot, Sigrid Huik, Herkke Kukk, Viron keskuspankin museo ja Viron kansallisarkisto